Avainsanat

, , , , , , , , , ,

1. Taustaksi

Reformaation alkaessa Pohjoismaat olivat muodollisesti yhtä, silloin kylläkin jo murtuvaa valtakuntaa. Runsas vuosisata aiemmin muodostetun unionin hajoaminen vaikutti reformaation toteuttamiseen niin Ruotsin valtakunnassa, jonka osa Suomi oli, kuin Tanskan valtakunnassa, johon tuolloin kuuluivat myös Norja ja Islanti. Lisäksi Tanskaan kuului mm. alueita pohjoisesta Saksasta.

Kalmarin unionihan oli personaaliunioni. Valtakunnilla oli yhteinen hallitsija, mutta omat lait ja valtaneuvostonsa. Unionisopimuksen mukaan kuninkuus oli perinnöllistä, isältä pojalle, mutta jos hallitsijalla ei ollut poikaa, uusi kuningas valittaisiin unionin jäsenvaltakuntien yhteisellä vaalilla. Siihen asti ei kuitenkaan päästy, vaan pikemminkin päinvastoin: ensimmäinen ja pitkäaikaisin unionikuningas Eerik Pommerilainen lopulta riitojen jälkeen erotettiin. Hänen valtakaudellaan. 1400-luvun alkuvuosikymmeninä unioni oli kuitenkin voimissaan, mikä merkitsi Suomelle harvinaisen itsenäistä ja rauhallista aikaa.

Kirkollisesti reformaation aikaan nykyisissä Pohjoismaissa oli kolme kirkkoprovinssia, kolme arkkipiispanistuinta: Nidaros, Lund ja Upsala. Trondheimissa toimivan Nidarosin kirkkoprovinssin alueena oli Norjan lisäksi Islanti. Lundin kirkkoprovinssiin kuului eteläisen Ruotsin lisäksi Tanska – Skoonehan oli osa Tanskaa aina 1600-luvun lopulle. Upsalan kirkkoprovinssin aluetta oli koko silloinen Ruotsin valtakunta – siis myös koko Suomen kattanut Turun hiippakunta. Muodollisesti Lundin arkkipiispa oli koko Ruotsin primas eli myös Upsalan arkkipiispan yläpuolella, mutta käytännössä näin ei ollut.

Piispoilla oli hengellisen vallan lisäksi maallista valtaa. Useat heistä olivat jopa valtaneuvoston jäseniä. Jotkut heistä olivat käytännössä ylimpiä vallankäyttäjiä ja vastuunkantajia alueellaan. Näin oli ainakin paljolti Turun piispan osalta. Alueellisista ja kielellisistä syistä Turun hiippakunta eli omaa elämäänsä. Sen piispa joutui mm. ajoittain organisoimaan itärajan puolustusta.

Piispojen nimittämisvalta oli paavilla. Tuomiokapituli kuitenkin toimitti piispanvaalin. Ainakin Turun hiippakunnassa vaali osui unioniaikana tuomiokapitulin jäseniin. Paavi kuitenkin usein osoitti valtaansa kumoamalla vaalin. Loppujen lopuksi hän kuitenkin yleensä nimitti tuomiokapitulin valitseman, kunhan ensiksi oli hoidettu riittävät maksut ja maksusitoumukset Pyhälle istuimelle. Virkansa organisatorista, hallinnollista puolta uusi piispa saattoi ryhtyä hoitamaan viimeistään nimityksen saatuaan, mutta käytännössä jo vaalinsa jälkeen valittuna, electus. Hengellisen puolen hoitaminen, mm. papiksi vihkiminen, ei kuitenkaan ollut mahdollista ennen piispaksi vihkimistä. Se ei suinkaan tapahtunut omassa hiippakunnassa ja tuomiokirkossa, vaan paavin lähipiirissä, kunnes vuodesta 1500 lähtien esim. Turun piispat vihki Upsalan arkkipiispa. Ainakin kerran virkakaudellaan siis pohjoismaistenkin piispojen tuli käydä Etelä-Euroopassa asti. Pitkä ulkomaanmatka oli useimmille piispoille kuitenkin tuttua jo opiskeluajoilta. Unioninaikaiset Turun piispat olivat kaikki opiskelleet manner-Euroopassa, useimmat Pariisissa, yksi Prahassa, yksi Bolognassa ja Leipzigissa.

Lienee yleinen käsitys, että ennen reformaatiota kirkollinen elämä tapahtui kokonaan kansalla vieraalla latinankielellä. Aivan näin ei kuitenkaan ollut. Vuonna 1492 Turun piispa piispa antoi papistonkokouksen yhteydessä statuutin, jonka mukaan kansalle pitää opettaa lyhyt kaava hätäkastetta varten ja papin on jokaisessa jumalanpalveluksessa luettava kansankielellä ja aina samassa muodossa Isä meidän -rukous, Enkelin tervehdys eli Ave Maria, uskontunnustus ja lyhyt ripin kaava. Näin siis jo ennen reformaatiota jumalanpalveluselämää kansankielistettiin.

Unionin aika päättyi lopullisesti Tukholman verilöylyyn 1520. Kustaa Vaasan johdolla Ruotsi alkoi irrottautua unionista ja muutaman vuoden päästä Pohjolassa oli kaksi valtukuntaa: Ruotsi ja Tanska.

Ensiksi tutustumme meille tuntemattomampaan Tanskan tai Tanska-Norja-Islannin reformaatioon, sitten Ruotsin kirkon reformaatioon ja viimeksi sen kielellisesti eroavan Suomen reformaatioon.

2. Tanskan reformaatio

Tanskan kuningas oli neljän vuosisadan ajan, vuodesta 1460 vuoteen 1870, myös saksalainen ruhtinas, ja hänen saksalainen läänityksestään Holsteinista tuli 1474 Pyhän Roomalaisen Valtakunnan osa, joka sai osallistua valtiopäiville. Holsteinin herttuakunta oli Valtakunnan pohjoisin reichsunmittelbar alue. Siten Tanskan kuningas oli periaatteessa oikeutettu ottamaan osaa kaikkiin valtiopäiviin, joilla käsiteltiin reformaatiota. Hänellä oli kuitenkin niin paljon tekemistä Itämeren suunnalla, että tietääkseni hän ei eteläiseen Saksaan matkannut. Wormsin valtiopäivillä 1521 oli kuitenkin paikalla silloisen kuninkaan, viimeisen unionikuninkaan Kristian II:n 18-vuotias serkku, myös nimeltään Kristian. Hänen isänsä Fredrik oli yhdessä Kristian II:n kanssa Slesvigin ja Holsteinin hallitsija.

Kristian II syrjäytettiin Tanskan ja Norjan valtaistuimelta 1523, ja kuninkaaksi nousi Fredrik. Uuden kuninkaan pojasta Kristianista tuli Slesvigin ja Holsteinin käskynhaltija.

2.1 Jyllannin reformaatio

Jo edellisvuonna, 1525, Keski-Jyllannin Viborgissa oli johanniittajärjestön munkki Hans Tausen ryhtynyt saarnaamaan evankelista oppia. Hän oli opiskellut useissa yliopistoissa, viimeksi puolitoista vuotta Wittenbergissä. Silloin elettiin siis 1520-luvun alkupuolta. Lutherilla oli aikaa opiskelijoille. Tausen ehti hyvin perehtyä Lutherin oppeihin. Liian hyvin: Järjestö kutsui hänet takaisin luostariinsa Sjellantiin. Siellä hän ryhtyi saarnaamaan Raamatun mukaan eli evankelisesti. Priori ei tästä pitänyt, vaan lähetti Tausenin karkotukseen Viborgiin.

Viborgissa Tausen jatkoi Lutherin ajatusten innoittamaa saarnaamista. Pian sinne tulonsa jälkeen hän hylkäsi järjestönsä asun ja asettautui kaupungin kansalaisten suojaan. Hänen saarnansa olivat kansan suosiossa. Alkuperäinen saarnapaikka, Johanneksenkirkko kävi liian pieneksi, ja hän ryhtyi saarnaamaan torin viereisen kirkon tornista. Kansalaiset halusivat kuitenkin kuunnella saarnoja katon alla ja valtasivat niitä varten suuren fransiskaanikirkon. Sen käytöstä sovittiin, että veljet saarnaavat aamupäivisin ja Tausen iltapäivisin. Kun kaupungin piispa vastusti Tausenin saarnaamista, kaupunkilaiset tukivat saarnaajaansa ja huolehtivat, että hän sai jatkaa sitä.

Kuningas Fredrik oli katolisen kirkon puolella siinä määrin, että hänen poikansa, Slesvigin ja Holsteinin käskynhaltija Kristian joutui reformatoristen näkemystensä vuoksi epäsopuun hänen kanssaan. Siitä huolimatta Fredrik otti Tausenin omaksi kappalaisekseen 1526 ja määräsi hänet jatkamaan evankelista saarnaamista Viborgin kaupunkilaisille. Näin kuningas siirsi hänet piispojen ja priorin määräysvallasta omaan määräysvaltaansa.

Tausen toimi Viborgissa vuoteen 1529 asti. Sinä aikana hän avioitui, ensimmäisenä tanskalaisena pappina. Viborgin vuosinaan hän myös loi tanskankielisen vesperin. Kaupunkiin saapuneen saksalaisen kirjanpainajan avustuksella hän julkaisi mm. käännöksen Lutherin kastekaavasta ja kaupungin saarnaajien yhteisen uskontunnustuksen. Hän oli siis saanut myös työtovereita. Viborgista käsin reformaatio levisi 1520-luvun loppuun mennessä laajalle Jyllantiin.

Vuonna 1529 Tausen siirtyi kuninkaan kutsusta Kööpenhaminaan.

2.2 Slesvigin ja Holsteinin reformaatio

Tässä vaiheessa siirrymme Jyllannista etelään, Slesvigiin ja Holsteiniin. Kristianista, kuningas Fredrikin pojasta, oli tullut niiden käskynhaltija. Hänellä oli ollut Luther-mielisiä opettajia, hän oli ollut Wormsin valtiopäivillä 1521 kuulemassa Lutherin puolustuspuhetta ja saatuaan oman hallintoalueen hän ryhtyi edistämään reformaatiota.

Piispat vastustivat Kristianin pyrkimyksiä, mutta hän oli aktiivinen, ja hänen hallitukskaupungissaan Haderslevenissä reformaatio oli viety läpi vuonna 1526. Vuoden 1528 Kirkkojärjestyksellä Slesvig-Holsteinista tuli virallisesti luterilainen.

2.3 Tanskan reformaatio

Kuningas Fredrik oli katolismielinen, mutta toisaalta hän toteutti luterilaisille uskonnonvapautta. Hänhän otti Tausenin suojaansa ja kutsui tämän 1529 Kööpenhaminaan. Kuningas oli kuitenkin uskontoasiassa passiivinen. Kansan keskuudessa reformaatio sai yhä uusia kannattajia. Jotkut heistä innostuivat liikaakin ja hyökkäilivät luostareihin ja kirkkoihin.

Fredrik kuoli 1533, ja vaikka hänen poikansa, ruhtinas Kristian julistettiin kuninkaaksi Ryen kokouksessa 1534, katolisten piispojen ja aatelisten dominoima valtakunnankokous ei häntä hyväksynyt. Rauhattomuuksien ja sisällissodan jälkeen ruhtinas Kristianista tuli kuitenkin Tanskan kuningas Kristian III.

Kristian III saapui Kööpenhaminaan 6. elokuuta 1536. Jo vajaata viikkoa myöhemmin, 12. elokuuta hän pidätytti kolme katolista piispaa. Osasyynä oli se, että nämä vastustivat reformaatiota. Toinen syy oli raha: Kristianilla oli sisällissodasta suuret velat, jotka hän saattoi maksaa pidätyksen yhteydessä kruunulle takavarikoiduilla piispojen ja kirkon varoilla. Tässä vaiheessa Luther onnitteli kuningasta kirjeellä. Virallisesti reformaatio katsottiin Tanskassa toteutetuksi 30. lokakuuta 1536.

Päästyään valtaan Kristian pyysi vaaliruhtinas Juhana Fredrikiä lähettämään Melanchthonin tai Bugenhagenin laatimaan Tanskaan kirkkojärjestyksen. Vaaliruhtinas ei kuitenkaan tässä vaiheessa suostunut muuhun kuin näiden oppineidensa ajan käyttöön siten, että nämä voivat antaa lausuntonsa Wittenbergissä opiskelleiden tanskalaisten teologien laatimaan luonnokseen. Kun sellainen oli huhtikuussa 1537 toimitettu Wittenbergiin, vaaliruhtinas salli Bugenhagenin lähteä Tanskaan.

Kuningas allekirjoitti Bugenhagenin tarkistaman Kirkkojärjestyksen 2. syyskuuta 1537 ja se vahvistettiin laiksi 1539. Kirkkojärjestyksessä aiemmat piispojen johtamat katoliset hiippakunnat korvattiin luterilaisilla hiippakunnilla. Näiden johdossa olivat superintendentit, jotka olivat kuninkaan nimittämiä. Kuninkaan valta kirkkoon rajoittui näihin nimityksiin ja näiden kanssa yhdessä pidettäviin synodeihin. Superintendenteillä ei puolestaan saanut olla mitään maallisia virkoja eikä läänityksiä. Jumalanpalvelukset tuli pitää tanskaksi. Munkit ja nunnat saivat jäädä loppuiäkseen luostareihinsa, ja kun luostarin viimeinenkin munkki tai nunna kuoli, luostari liitettiin kruunun omistuksiin.

Vuonna 1537 Bugenhagen kruunasi Kristian III:n kuninkaaksi luterilaisessa seremoniassa, asetti ensimmäiset superintendentit virkaan ja avasi uudelleen Kööpenhaminan yliopiston, nyt Wittenbergin yliopiston mallin mukaisena luterilaisena yliopistona. Kun Kirkkojärjestys oli hyväksytty laiksi, Bugenhagen palasi Wittenbergiin. Vuonna 1542 hän vielä palasi Kristian III:n palvelukseen neuvottelemaan Slesvig-Holsteinin kirkkojärjestyksestä, joka 1542 hyväksyttiin korvaamaan Kristianin ruhtinaskaudella voimaan tullut.

Tanskan reformaatio oli sekoitus ruhtinasreformaatiota ja pappisreformaatiota. Ruhtinas, ensiksi herttua ja sitten kuningas Kristian, oli keskeinen toimija reformaatiossa. Hänellä oli mitä ilmeisimmin hengellinen motivaatio reformaatioon. Pappisreformaatiota edusti Tausen ja häneen liittyneet saarnaajat. Voisipa vielä sanoa, että kyseessä oli kansanreformaatio, olivathan Viborgin kaupunkilaiset suojanneet Tausenia.

2.4 Norjan ja Islannin reformaatio

Tanskan kuninkaan alaisissa Norjassa ja Islannissa reformaatio näyttäytyi toisin, vallanpitäjien eteenpäinviemänä. Niissä ei ollut Tausenin kaltaista saarnaajaa, niihin ei levinnyt samassa määrin Lutherin kirjoituksia.

Nidarosin kirkkoprovinssi kattoi Norjan ja Islannin. Vuodesta 1523 arkkipiispana oli Olav Engelbrektsson. Muutama vuosi unionin hajoamisen jälkeen hän pyrki itsenäistämään Norjan. Yhtäältä hän salaisesti yritti saada viimeisen unionikuninkaan Kristian II:n Norjan kuninkaaksi, toisaalta hän työskenteli Ruotsista karkoitetun Upsalan arkkipiispan virasta erotetun Gustav Trollen kanssa.

Kuningas Fredrikin kuoltua Olav oli vahvimmillaan itsenäistymispyrkimyksissä, mutta kun Kristian III vihdoin sai valtansa vahvistetuksi, päätökseen oli kirjattu Norjan kuningaskunnan päättyminen, koska Norjan katsottiin olevan liian heikko ylläpitämään kuningasta ja koska enemmistö Norjan valtaneuvostosta oli Olavin johdolla kahdesti irtautunut Tanskan valtakunnasta.

Olav joutui lähtemään. Palmusunnuntaina 1537 hän vielä vihki Nidarosin tuomiokirkon raunioilla Islannin uuden piispan ja toisena pääsiäispäivänä hän pakeni Alankomaihin.

Kuningas oli voittanut, ja hänen aikaansaamansa Kirkkojärjestys tuli vähitellen voimaan myös Norjassa.

Islannissa reformaation läpivienti kesti vielä kauemmin. Vuonna 1524 Hálarin piispaksi vihitty Jón Arason oli aluksi vastentahtoinen reformaatiota kohtaan. Vuonna 1548 hän ja Islannin toinen piispa Ögmundur yhdistivät voimansa luterilaisuutta vastaan. Ögmundur joutui kuitenkin lähtemään maanpakoon ja taistelussa kiinni jäänyt Jón ja kaksi hänen poikaansa teloitettiin vuonna 1550. Kaksi vuotta myöhemmin Kirkkojärjestys oli tullut virallisesti voimaan myös Islannissa, mutta kansan parissa reformaation vastustusta oli vielä pitkälle 1600-luvulle.

Norjan ja Islannin reformaatiossa suorat yhteydet Wittenbergiin puuttuivat, mutta sitä voimakkaammin niitä oli Tanskan reformaatiossa.

3. Ruotsin reformaatio

Reformatorisia ajatuksia tihkui Saksasta Ruotsiin ilmeisesti jo hyvin alkuvaiheissa saksalaisissa yliopistoissa opiskelleiden kautta sekä saksalaisten kauppamiesten mukana. Itämeren rannoilla reformaatio sai jalansijaa 1520-luvun puolivälissä. Preussi siirtyi reformaation puolelle 1525, jolloin Saksalaisen ritarikunan suurmestarina toiminut herttua myös maallisti ritarikunnan. Riika liittyi reformaatioon 1524, Tallinna 1525.

Tukholman verilöylystä syksyllä 1520 alkoi viimeinen vaihe Ruotsin irtautumisesta unionista Kustaa Vaasan johdolla. Kolme vuotta myöhemmin hänet tunnustettiin Ruotsin kuninkaaksi. Tuore kuningas tapasi samana vuonna kaksi Ruotsin reformaation kannalta merkittävää henkilöä, Laurentius Andraen ja Olavus Petrin.

Olavus Petri oli opiskellut 1516-18 Wittenbergissä ja valmistunut filosofian maisteriksi. Hänen opiskeluaikaansa osui siis aneteesien julkistaminen. Opintojen viimeinen vuosi osui päällekkäin Lutherin reformatorisen murroksen kanssa.

Vuonna 1524 avoinna olleet piispanistuimet täytettiin. Valinnoille ei kuitenkaan saatu vahvistusta Roomasta. Syynä oli suurelta osin se, että Kustaa Vaasa vaati valtiolle piispojen annaatit eli osuudet ensimmäisen virkavuoden tuloista. Kun valintojen vahvistusta ei kuulunut, Kustaa Vaasa uhkasi hakea vahvistusta ylimmäiseltä papilta Kristukselta. Siihen katkesi kirjeenvaihto. Yksi valituista, Västeråsin piispa Petrus Magni, maksoi kuitenkin annaatit itse ja sai vahvituksen sekä vihittiin piipaksi. Hänen piispanvihkimuksellään on merkitystä itse asiassa vieläkin, koska hänestä tuli yksi linkki apostolisen seuraannon jatkumisesta Ruotsin ja siten myös Suomen kirkossa.

Olavus Petri oli saanut luvan saarnata Raamatun mukaan Tukholmassa, vaikkei pappi ollutkaan. Saarnaamisen lisäksi hän kirjoitti ja laati mm. evankelisen jumalanpalvelusjärjestyksen Tukholmaan. Vuonna 1526 hän julkaisi ruotsalaisen Uuden testamentin.

Merkittävimpiä etappeja Ruotsin reformaatiotiellä oli vuoden 1527 valtiopäivät Västeråsissa. Niiden päätöksellä, Västeråsin resessillä piispojen linnat määrättiin kruunulle, piispojen, tuomiokirkkojen ja kanunkien tulonlähteitä takavarikoitiin valtiolle, aatelistolle peruutettiin eli annettiin takaisin vuoden 1454 jälkeen kirkolle annetut lahjoitustilat. Lisäksi määrättiin, että Jumalan sanaa oli kaikkialla valtakunnassa puhtaasti saarnattava ”ja jätettävä pois joutavat juorut, epävarmat tunnusmerkit, tarut ja muut ihmiskeksinnöt”. Pienenä kuriosioteettina mainittakoon, että pyhiinvaellukset kiellettiin. Piispat myös menettivät asemansa valtaneuvoston jäseninä. Västeråsin valtiopäivät merkitsivät käytännössä eroa Roomasta. Jumalanpalveluselämän suhteen Kustaa Vaasa jätti kuitenkin kantansa avoimeksi.

Seuraavana vuonna Petrus Magni vihki kolme valittua piispoiksi. Nämä antoivat uskollisuudenvalansa kuninkaalle, ei paaville. Vihittyjen joukossa oli myös Turun Martti Skytte (1528-1550).

Vuotta myöhemmin Örebrossa pidetty kirkolliskokous määräsi, että nuorison opettamiseksi saarnan alussa ja lopussa luettava käskyt, Isä meidän -rukous ja enkelin tervehdys kansankielellä. Samana vuonna Olavus Petri julkaisi ruotsinkielisen käsikirjan, joka ei kuitenkaan saanut virallista asemaa.

Vuonna 1531 Wittenbergissä opiskellut Laurentius Petri, Olavus Petrin veli, tuli Upsalan arkkipiispaksi. Kun 1536 kanoninen laki lakkasi olemasta voimassa Ruotsissa, oli toteutunut lopullisesti ero Roomasta. Upsalan kirkkoprovinsista on tullut Ruotsin kansalliskirkko. Se säilytti enemmän katolisia aineksia kuin mikään muu luterilainen kirkko.

Kustaa Vaasan jälkeen kuninkaaksi tuli 1560 hänen vanhin poikansa Erik XIV, jolla oli yhteyksiä Ranskasta paenneisiin hugenotteihin. Näiltä saamiensa vaikutteiden pohjalta hän halusi jumalanpalvelukset ja kirkkorakennukset karummiksi, mutta 1565 kirkolliskokous torjuu moiset ajatukset.

Seuraavalla kuninkaalla, Juhana III:lla oli päinvastaisia pyrkimyksiä. Hän halusi johdattaa Ruotsin kirkon lähemmäksi katolista kirkkoa, mielellään sen kanssa yhteyteen. Teologisen mielenkiinnon lisäksi hänellä oli siihen syitä aivan perhepiirissä: hänen vaimonsa oli puolalainen ja katolinen. Aviosopimuksessa oli sovittu, että Katarina Jagellonica saa harjoittaa omaa uskoaan ja että hänellä saa olla sitä varten hovissaan katolisia pappeja.

Kuitenkin Juhanan vallan alkuvuosina, 1572, Laurentius Petrin laatima kirkkojärjestys hyväksyttiin kirkolliskokouksessa. Kolme vuotta myöhemmin (1575) käsiteltävänä oli Juhanan laatima lisäys kirkkojärjestykseen, Nova ordiantia. Painostuksen jälkeen papisto hyväksyi sen. Samana vuonna vihittiin uusi arkkipiispa. Neljästä vihkimiseen osallistuneesta piispasta vain öljyllä voidellut Turun piispa Paavali Juusten oli apostolisessa seuraannossa.

Juhana jatkoi teologista aktiivisuuttaan seuraavana vuonna (1576) liturgian, jumalanpalveluselämän puolella. Hän julkaisi uuden käsikirjan, jonka painoksesta suuri osa sidottiin punaisiin kansiin ja joka siksi sai nimen ”Punainen kirja”. Voimakkaiden katolisten vaikutteiden lisäksi siinä oli vaikutteita myös Idän kirkon ja Englannin kirkon jumalanpalveluselämästä. Huolimatta pyrkimyksistään rakentaa tai palauttaa yhteys katoliseen kirkkoon, Juhana edellytti kolmea erivapautta katolisesta: Ehtoollinen tuli jakaa maallikoillekin molemmisssa muodoissa, liturgian tuli olla kansankielinen ja papeilla tuli lupa avioitua. Lisäksi hän edellytti, että kirkolta siirrettyjä omaisuuksia ei saa vaatia kirkolle takaisin. Vuonna 1577 ”Punainen kirja” hyväksyttiin käyttöön melkein koko valtakunnassa. Kuninkaan veli, Södermanlannnin herttua Kaarle kuitenkin kielsi sen käytön alueellaan.

Juhana kuoli 15 vuotta ”Punaisen kirjan” hyväksymisen jälkeen. Heti seuraavaksi kevääksi valtionhoitajana toiminut Kaarle kutsuu Upsalaan kokouksen, joka vakiinnuttaa luterilaisen reformaation Ruotsin valtakuntaan.

Muutama lainaus Upsalan vuoden 1593 päätöksestä kertonee riittävästi, miten Ruotsin valtakunnan reformaatio vakiinnutettiin. Allekirjoittajat toteavat, että ”kukaan, joka tahtoo pysyä Jumalan totuudessa, ei voi muuta väittää eikä hyvällä omallatunnolla koskaan perääntyä siitä, mitä kokouksessa on tehty ja päätetty. ”

”tämä sopimus ja siihen liitetyt uskontunnustukset sekä oikea ja muuttamaton Augsburgin tunnustus, jotka lyhyessä muodossa sisältävät kristillisen uskomme ytimen ja summan, sen saman uskon, joka Jumalan Hengen voimasta on seikkaperäisesti kirjoitettu profeettojen ja apostolien kirjoihin. Kaikkia näitä kirjoja kristityt ahkerasti lukekoot, oppikoot ja mielessään tutkistelkoot. Lapsiaan ja haltuunsa uskottua väkeä he uskollisesti ja uutterasti kehottakoot tekemään samoin. Tässä uskontunnustuksessa he pysykööt Jumalan armon avulla lujasti ja vankkumatta aina kuolemaan asti. Iankaikkinen ja kaikkivaltias Jumala suokoon armossaan rakkaan ainokaisen Poikansa Jeesuksen Kristuksen tähden jokaiselle kristitylle Pyhän Henkensä, ja sallikoon meidän iankaikkisesti nauttia kristityn kunnianimestä. Aamen.”

”Ensiksi me kaikki tahdomme yksimielisesti pysyä Jumalan puhtaassa ja autuaaksi tekevässä sanassa, joka on kirjoitettu pyhien profeettojen, evankelistojen ja apostolien kirjoituksissa. Seurakunnissamme tulee opettaa, uskoa ja tunnustaa, että Raamattu on syntynyt Pyhän Hengen vaikutuksesta ja sisältää täydellisesti kaiken sen, mikä kuuluu kristilliseen oppiin Kaikkivaltiaasta Jumalasta ja meidän autuudestamme sekä hyvistä teoista ja hyveistä. Raamattu on oikein kristillisen opin perusta ja tukipylväs, kuten myös ohjenuora kaikkien uskontoa koskevien kiistojen arvioimiseksi, ratkaisemiseksi ja ehkäisemiseksi. Tähän ei tarvita muiden selvityksiä, ei edes pyhien isien eikä muidenkaan, jotka oman mielensä mukaan ovat lisäilleet Raamattuun sellaista, mitä ei siinä itsessään ole. Kenenkään ihmisen ei näet ole lupa tulkita Jumalan sanaa oman mielensä mukaan, eikä tässä ole katsottava eikä kunnioitettava kenenkään asemaa, korkea-arvoisuutta tai arvovaltaa, vaan yksin Raamattua.”

Ekumeenisesti mielenkiintoinen ja nykyaikaan nähden raju on rajaus: ”Samoin me sanoudumme jyrkästi irti kaikista sakramentin halveksijoiden, zwingliläisten ja kalvinilaisten harhoista, kuten myös uudestikastajista ja kaikista muista harhaoppisista, minkä nimisiä lienevätkin. Heitä emme keskuudessamme hetkeäkään siedä emmekä hyväksy heidän oppejaan.”

Näin siis toteavat ”me allekirjoittaneet Ruotsin valtakunnan neuvosherrat, piispat, ritarit ja aatelisto, papisto ja porvaristo vapaaehtoisesti, vakain sydämin ja omakätisesti allekirjoittaneet tämän sekä omasta että jälkipolvien puolesta sekä painaneet alle leimamme ja sinettimme. Samoin tehkööt hyväntahtoisesti myös ne, niin hengelliset kuin maallisetkin, jotka ovat kanssamme yhtä mieltä mutta eivät ole nyt läsnä.”

Upsalan päätöksellä siis vakiinnutettiin Ruotsin valtakunnan kuningasreformaatio.

4. Suomen reformaatio

Ruotsin osana Suomea koskivat valtakunnan päätökset, myös reformaation osalta, mutta kielelliset erityispiirteet eli suomen kieli suurempana kansankielenä toi omia lisämausteitaan. Reformaatioajan alussa Turun hiippakunta kattoi siis koko Suomen. Arvid Kurjen kuoltua valittiin 1523 uusi piispa, joka ei siis saanut vaalilleen vahvistusta Roomasta. Maallista valtaa hän kuitenkin saattoi käyttää, olihan hän, viimeisenä Turun piispoista, vielä valtaneuvoston jäsen. Hän kuitenkin luopui hiippakunnasta, joka oli vuoden 1526 taksoituksen mukaan valtakunnan toiseksi varakkain. Uudeksi piispaksi tuli reformikatolinen dominikaani Martti Skytte.

Suomeen reformaation ajatukset toi Pietari Särkilahti. Hän oli opiskellut ainakin (1516) Rostockissa ja (1517) Leuvenissa, Belgiassa. Leuvenissa vaikutti samaan aikaan itse Erasmus, joten oli selvää, että Särkilahti sai voimakkaita vaikutteita humanismista. Juusten mainitsee, että Särkilahti olisi ollut ensimmäinen Wittenbergissä opiskellut suomalainen, mutta siitä ei ole todisteita. Joka tapauksessa Särkilahti, pappismies, palasi 1523 tai -24 Suomeen, saksalaisen vaimonsa kanssa . Hän olikin ensimmäinen avioitunut suomalainen pappi. Hän siis toi reformaation Suomeen, mutta hänen vaikutusaikansa jäi lyhyeksi, sillä hän kuoli jo 1529.

Suomen reformaation suuri nimi on tietenkin Mikael Agricola. Martti Skytte otti hänet, parikymppisen nuorukaisen, sihteerikseen heti virkakautensa alussa. Muutaman vuoden kuluttua tuli sitten Agricolan vuoro lähteä hakemaan yliopistosivistystä. Nyt Suomesta ei enää lähdetty Pariisiin, vaan Wittenberg oli suomalaistenkin määränpäänä, ainakin niiden, jotka lähtivät hiippakunnan ja hieman myös kuninkaan lähettäminä. Agricola opiskeli 1536-39 Wittenbergissä, etenkin Melanchthonin opissa. Kun hän lähti maisterina kotiin, hänellä oli mukanaan suosituskirjeet sekä Lutherilta että Melanchthonilta.

Turkuun palattuaan Agricola sai tehtävän Turun katedraalikoulun rehtorina (1539-48). Vaikka hän valitti opetustyön raskautta, hänen kirjallinen tuotantonsa on paljolti juuri tuolta ajalta. Vuonna 1543 ilmestyi ABC kiria, alkeislukukirja ja -katekismus. Seuraavana vuonna (1544) painettiin Rukouskiria Bibliasta. Se sisältää rukouksia kirkkovuoden pyhiin ja lukuisiin erilaisiin elämäntilanteisiin. Viimeisenä rehtorivuonna 1548 painosta ilmestyi Se Wsi Testamentti. Seuraavana vuonna (1549) oli vuorossa jumalanpalveluselämässä tarvittavia käsikirjoja. Myös uuden vuosikymmenen puolella (1551-52) painettujen Vanhan testamentin osien käännöstyö oli pääosin tehty rehtorikaudella.

Martti Skyten kuoltua 1550 Agricola sai hoitaakseen Turun hiippakunnan. Piispaa ei kuitenkaan valittu ennen kuin Kustaa Vaasa 1554 käski tuomiokapitulin jäljellä olevat neljä jäsentä luokseen Ruotsiin. Siellä hän ilmoitti päättäneensä jakaa Suomen kahdeksi hiippakunnaksi sekä nimittää Mikael Agricolan Turun ja Paavali Juustenin Viipurin piispaksi. Agricola näpäytti kuninkaalle piispallisen aseman kaventamisesta siten, että hän johti virkaanastumismessunsa täydellisessä piispallisessa asussa. Siten hän myös demonstroi reformaatioon sisältyvää jatkumoa katolisesta kirkosta. Kovin kauanhan hän ei Turun piispana ehtinyt toimia, sillä hän kuoli jo keväällä 1557 paluumatkalla rauhanneuvotteluista Moskovasta.

Vaikka Agricolan panos suomen kielen ja siten reformaatioon oleellisesti kuuluvan kansankielisen sivistyksen kehittäjänä on kiistaton, on syytä tuoda esille myös se, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen suomea jumalanpalveluselämässä käyttänyt. Jo vuonna 1533 Tukholmaan määrättiin suomenkielinen saarnaaja, ja ensimmäiset täysin suomenkieliset jumalanpalvelukset on todennäköisesti pidettykin Tukholmassa. Vanhimmat suomenkieliset jumalanpalvelus­käsikirjoitukset puolestaan ovat vuoden 1537 ruotsinkielisen jumalanpalvelusjärjestyksen käännöksiä, siis ajalta, jolloin Agricola oli Wittenbergissä.

Joka tapauksessa vasta kulttireformi, kansankielinen jumalanpalvelus toi reformaation kansan ymmärrettäväksi Ruotsin valtakunnassa ja siten myös Suomessa, jossa Agricolan työ vahvisti kansankielen asemaa mittaamattomasti.

5. Arviointia

Pohjolan reformaatio näyttäytyy paljolti ruhtinasreformaationa, oikeastaan kuningasreformaationa. Vain Tanskassa alempi papisto ja tavallinen kansa vei sitä aktiivisesti eteenpäin.

Suorat yhteydet Wittenbergiin edistivät reformaatiota niin Tanskan kuin Ruotsinkin valtakunnassa.

Kansallisten reformaattoreiden erityisenä tehtävänä oli tuottaa kansankielistä kirjallisuutta, alkaen Raamatun käännöksistä.

Advertisements